Vuonohevonen (myös norjanvuonohevonen) on norjalainen hevosrotu, joka kaikista kesyhevosista muistuttaa siimoineen ja tummaraitaisine jalkoineen eniten alkukantaista mongolianvillihevosta eli przewalskinhevosta. Vuonohevonen on vaaleankellertävän ja mustavalkojouhisen hallakkovärinsä vuoksi melko helposti tunnistettava rotu. Lisäksi vuonohevosten harja on viikinkiajoista lähtien ollut tapana leikata tunnusomaisesti pystyksi siten, että keskellä olevat tummat jouhet tulevat näkyviin. Rodun rotumääritelmä jopa edellyttää, että vuonohevosen harja on leikattu.

Historia ja polveutuminen

Vuonohevonen on ilmeisesti melko alkukantainen rotu ja läheistä sukua przewalskinhevoselle, mahdollisesti myösEuroopassa eläneelle tarpaanille. Rotua on jalostettu ainakin 2 000 vuotta.

Viikingit arvostivat vuonohevosia ja käyttivät niitä sekä ratsuina että maatöihin. Jalostusoriit valittiin pitkään tappeluttamalla oriita keskenään kuolemaan saakka. Hyviä taisteluoriita pidettiin arvossa ja oritaistelut olivat tärkeä osa elämää. Oritaisteluita järjestettiin erityisten tapahtumien kuten oikeudenkäyntien sekä juhlapäivien yhteydessä.

Keskiajalla Norjaan tuotiin merkittäviä määriä ulkomaisia hevosia, mutta ne eivät suurempiruokaisina vakiintuneet karaistuneen vuonohevosen rinnalle.^[2] Musta surma korosti entisestään vuonohevosen asemaa kun jopa kaksi kolmannesta kansasta kuoli ja eläimet joutuivat elämään ilman omistajien huolenpitoa säiden armoilla. Ulkolaistaustaiset hevoset ja sekarotuiset vuonohevoset eivät selvinneet karussa ilmastossa.

[muokkaa]Ominaisuudet

Vuonohevosten säkäkorkeus on lähteestä riippuen noin 130–150cm.luokitellaan kokonsa vuoksi toisinaan poniksi, mutta se on tyypiltään hevonen. Suomenhevosen tavoin vuonohevonen luetaan yleisroduksi. Väriltään vuonohevoset ovat aina hallakoita, yleensä tunnusomaisia ruunihallakoita joiden karva on vaaleankellertävä ja jouhet mustavalkoiset. Vuonohevosen rotumääritelmässä hyväksytään viisi eri hallakon sävyä (ruunihallakko, harmaahallakko eli hiirakko, punahallakko eli rautiaanhallakko, keltahallakko eli voikonhallakko sekä valkohallakko eli ruunivoikonhallakko). Voikonhiirakoilla vuonohevosilla ei ole omaa värinimeä, mutta ne hyväksyttäneen yleensä hiirakoina.Vuonohevoset on alkujaan kehitetty työhevosiksi. Tiivisrunkoisina ja vahvoina ne ovat monikäyttöisiä: ne sopivat työhevosiksi vuoristotiloille traktorien asemasta, kuormajuhdiksi vaikeisiin maastoihin ja yhtä hyvin ratsuiksi kuin ajohevosiksikin. Vuonohevoset ovat rohkeita ja lujatahtoisia sekä hyviä rehunkäyttäjiä. Vuonohevosella on lisäksi rauhallinen temperamentti.

Toisinaan syntyy lähinnä kermanvalkoisia valkovoikkoja vuonohevosia, mutta väriä ei hyväksytä rotumääritelmässä. Hiirakot, rautiaan- ja valkohallakot olivat ennen melko harvinaisia, mutta nyt niitä on alkanut näkyä enemmän Suomessakin. Vuonohevosen tunnetuin tunnusmerkki on kaksivärinen (useimmiten mustavalkoinen) harja, joka leikataan pystyyn. Vuonohevosilla on aina myös hallakkoväriin kuuluva siima eli tumma juova selkää pitkin niskasta häntään; punahallakoilla siima on ruskea eikä erotu kovin hyvin. Harvinaisilla voikonhallakoilla siima on kellertävänvaaleana.

[muokkaa]Levinneisyys

SuomessaViikingit veivät vuonohevosia Skotlannin läntisille saarille ja Islantiin. Vuonohevosia kasvatetaan Pohjoismaissa, pääasiassaNorjassa. Nykyaikoina niitä on viety myös Tanskaan, Saksaan ja muihin Keski-Euroopan maihin, missä niiden kestävyyttä pidetään suuressa arvossa. Vuonohevoset ovat Keski-Euroopassa jo niin yleisiä, että rotutaustaltaan epämääräisten keskieurooppalaisten hevosten ja ponien hallakkoväritys on tavallisesti lähtöisin vuonohevosristeytyksistä.

[muokkaa]

Vuonohevosten tuontia Suomeen rajoitettiin pitkään, koska vuonohevosten ja muiden yleisrotujen pelättiin uhkaavansuomenhevosen asemaa. Maahan tuotiinkin lähinnä pieniä määriä rodun ruunia. EU-jäsenyyden myötä hevosten tuonti on vapautunut, ja Suomessa on nykyisin noin 300 vuonohevosta. Varsoja syntyy vuosittain alle 10. Suomalainen vuonohevostenkantakirja avattiin vuonna 2003.